Katselin noita kuviani viime keväältä ja kyllähän Paul ja Arthur mahtuivat mm. yhtäaikaa ja hyvin ikkunalle siihen aikaan kun ensimmäinen lähti. Myös höyhenpeite oli paljon " untuvaisen harmaampi", nythän puvuissa on näkyvissä jo vihreää sävyäkin eli höyhenpukukin on kehittyneempi tällä kolmikolla. Onkohan tämä kolea ja oikukas kevätsää syynä siihen, että nämä viipyvät pöntössä pidempään. Ei tainnut viime kevät Virossakaan olla näin huono.
Milda- pikkuista muistellessa ja ikävöidessä tulee mieleen mitä jos lämpimät kelit olisivat tulleetkin aikaisemmin...
Ruokahuolto on taas verkkaista. Ehdin vasta äskettäin pöntölle ja lunttasin naapurifoorumilta tapahtumia ja Eike olisi heidän mukaan saanut ruokaa. Tämä on hieno uutinen jos näin on koska pieni on kuitenkin pieni ja pitkään ei aliravitsemusta pikku keho kasvuvaiheessa kestä kun ongelmia tulee.
Ikkunalaudalla on ollut tosiaankin ruuhkaa mutta hyvin nuo kynnet siinä pitää ja alas ei ole pudonnut vielä ketään, vaikka äsken kahdestaan yritettiin pudotusta.
Alkuillasta piipahdin pöntöllä kun sama ikkunakahakka oli päällä. Lopulta jompikumpi yritti ikkunalaudalle Innon jalkojen välistä mutta Innohan esti senkin ottamalla leveän haara-asennon jossa pysyi tukoisasti kunnes yrittäjä putosi alas
No nyt taustalla kuului ruokatoimitus ja luukulta oli pudottu pohjalle, olikohan saalis pysynyt nokassa vai putosiko muiden syötäväksi. Ja tilanne jatkuu... ikkunalaudalla taas joku, yksi yritti niellä jotakin mutta kun ei onnistunut alkoi paloittelun, Eike on tämän siiven alla, vain nokkaa näkyy.
23:40 jopas tuli hiljaista, ilmeisesti kaikki kylläisiä... ja

, samantien alkoi raakkuminen, noh korjataan, tuli rauhallista vaan
23:45 ruokatoimitus, ... ja sitten ainakin pöntössä nojaillaan toisiinsa tyytyväisenä unen rajamailla